tiistai 26. toukokuuta 2015

Henrica lähtee tapaamaan Bezuneshia ja Elizabethia

Pikabloggaus matkastani Etiopiaan Bezunehsin ja Tasfeyn luokse sekä Keniaan Elizabethin tiimin luokse. Työmme osalta tulevaisuuden suunnitelmat ovat tosi hyvällä mallilla ja näitä menenkin sinne toteuttamaan upeiden työntekijöidemme tapaamisen lisäksi!

Lähden siis huomenna, 27.5. ja tulen takaisin 23.6. Matkani menee suunnilleen näin:

Etiopia

Matkustan Addis Abebaan, missä pidän musiikkiworkshoppeja musiikkiyliopisto Yared Music Schoolissa. Vien heille tuliaisina myös soitintarvikkeita suomalaisilta muusikoilta. Sieltä matkustan suomalaisen opettajaporukan kanssa Hosaenaan, joka on vähän isompi kaupunki aivan lähellä Bezuneshin ja Tasfeyn kotikylää Damboyaa. Tapaan Bezuneshin perheineen ja pääsen myös mukaan hiedän opetusmatkalleen Zamaan!

Ajatuksena on, että Bezunesh ja Tasfey perustavat oman yhdistyksen Etiopiaan. Tämä yhdistys myöntää matka-avustuksia niille teologian oppilaille, jotka ovat osallistuneet Bezuneshin ja Tasfeyn opetusta ja haluavat lähetä valistusmatkalle pieniin kyliin. Näin saamme monistettua toimintaa! Bezun ja Tasfeyn yhdistys saa varansa meiltä, samoin maksamme heidän palkkansa heidän yhdistykselle. Ja se on hyvä juttu verojen kannalta, vaikka voisi luulla että onko sillä nyt väliä maksetaanko rahaa yksityishenkilölle vai yhdistykselle. Mutta kyllä sillä on.

Bezulle ja Tasfeylle tuliaisiksi vien projektorin ja nettipuhelimen ja pojille vien tuliaisiksi paljon ihania lämpimiä vaatteita ja vähän leluja ja kyniäkin. Nämä kaikki ovat saatu lahjoituksena eri tukirinkiläisiltä. Kiitos aivan valtavan paljon!

El Sistema Kenya antaa ilmaista musiikinopetusta slummien lapsille.


Kenia

Tämän jälkeen lennän Nairobiin, mistä matkustan Elizabethin luokse Narokiin. Siellä meillä on nyt tosi hyvä yhteistyökuvio menossa, yritän kertoa lyhyesti. Eli Elizabethin tiimi on aikeissa perustaa uuden turvakodin Elizabethin kotikylään Wafoon, sillä kaikki alueen turvakodit ovat täynnä ja tällä hetkellä Elizabethin pelastamat koulutytöt asuvat itse asiassa Wafoon kyläpastorin luona. Uusi turvakoti tulee siis heille mutta myös uusille tytöille. Avun tarve on valtava. 

Saman on todennut Full Gospel Church Kenya, joka ylläpitää turvakoteja Narokin alueella ja tekee muutenkin samantapaista työtä kuin Elizabethin tiimi. Siis valistaa silpomisen ja lapsiavioliiton vaarallisuudesta ja pelstaa pakenevia tyttöjä. Meillä on suuri kokous kyseisen kirkon työntekijöiden ja tiimimme kanssa ja pyrimme siihen, että Elizabethin tiimi voisi työskennellä FGCK:n kautta. FGCK on huolellinen ja Suomen Ulkoministeriöllekin raportoiva taho, joten voisimme saada luotettavaa apua työn seuraamiseen ja tarkennusta varojen käyttöön. Myöskin tiimiläiset saisivat koulutusta raportoimiseen ja opettamiseen ja kaikella tavalla muutenkin tukea. Tässä FGCK:n Sammy Mutisyan terveiset:

We need to form a committee with representation from your team and our team so that we plan together. I support further that Elizabeth and team be employed by FGCK. This will be a great chance for me to build their capacity and improve on their reporting skills. We have worked with Fida International for many years now. We give financial and narrative reports three times a year. Our accounts are audited every year and we give a report to the Finnish government every year. So your team stands to benefit a lot. It is again easy to integrate them with our teams since we share this vision and we were involved when they wanted to start. 
We have many resources we can share and cut on cost. We have good training materials which can be used by both organizations. We believe in the synergy of network and one of our result area as a project is to identify like minded organizations to be our partners. 

Tässä vielä kyseisen FGCK-tiimin omat sivut, mistä voi tutustua toimintaansa paremmin:

Empowering Maasai Girls.

Elizabethin tiimi on kyllä tosi hyvissä käsissä tässä porukassa. Me kuitenkin jatkamme kuten ennenkin keräämällä varoja Elizabethin tiimin palkkoihin. Jatkossa palkat maksetaan FGCK:lle ja he maksavat palkat tiimiläisille. Tämä on hyvä juttu siltäkin kannalta, että saamme byrokraattiset kiemurat kuten verot ja työnantajakustannukset menemään oikein. Elizabethin tiimi saa tuliaisina vanhan älypuhelimeni sekä vähän laadukkaamman digikameran.

Lopuksi matkustan vielä Nairobiin tekemään musiikkihommia Nairobin konservatoriossa ja slummimusiikkikoulu El Sistema Kenyaan sekä olen mukana soittamassa Nairobin orkesterin konserteissa. Näillekin tahoille vien paljon suomalaisten muusikoiden lahjoittamia soitintarvikkeita ja El Sistemalle kolme pikkuista viuluakin! Kiitos kaikille lahjoittaville!

Slummimusiikkikoulu El Sistema Kenya.


Nyt täytyy mennä, Anni on luvannut vähän päivitellä blogiin kuulumisiani matkan aikana. Nauttikaa ihanasta Suomen suvesta :)

Matka on kustannettu Svenska Kulturfondenin ja Opettajien Lähetysjärjestön tuella. Olen hakenut molemmista paikoista apurahaa yksityishenkilönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti