torstai 20. elokuuta 2015

Matkan kohokohta: Bezuneshin opetus

Bezunehsin opetukseen osallistuminen oli aivan sanoinkuvaamattoman hieno kokemus! Kaksi suomalaista opettajaa olivat mukanani tämän osan matkaa ja hekin saivat todistaa tätä ihmeellistä päivää.

Vasemmalta Henrica (allekirjoittanut), Helmi, Bezunesh, Sara, Abenezar, Tasfey ja Amen.


Saavuimme Zaman kirkkoon aamusta. Olimme jo oppineet Afrikkalaiseen aikakäsitteeseen. Jos aikataulussa lukee, että opetus alkaa klo 9.00 aamulla, tarkoittaa se, että yhdeksän aikaan ensimmäist ihmiset alkavat valumaan paikalle. Sitten menee vielä pitkälle yli lounasajan, että mitään varsinaista suunniteltua ohjelmaa tapahtuu. Täälläkin laitettiin iloinen musiikki soimaan kirkkoon ja ihmisiä hengaili ja parveili ja saapuili. Etiopialaiset ovat muuten aivan käsittämättömän cooleja. Ihan haavi auki seurasin heidän tervehdyksiään ja sosiaalista kanssakäyntiään. Kaikki eleet olivat ihan kuin hiphop-musavideolla olisi ollut, paitsi, että ne ei ollut mitään vihaisten nuorten miesten juttuja, vaan ihan kaikki mummot ja papatkin olivat cooleja. Bezunesh aivan erityisesti oli niin cool toivottaessaan vanhoja miehiä tervetulleiksi seminaariin. Tajusin myöhemmin, että itse asiassahan amerikkalaisella hiphop-kulttuurilla on juurensa juuri Afrikassa, joten sieltähän ne eleensä on alunperin tullut!

Hengausaikaa oli niin paljon, että ehdimme vierailla Bezuneshin isän ja äidin savimajassa, joka oli aivan Zaman kirkon naapurissa. Ihan aito ja oikea savimaja teki meihin ison vaikutuksen.


Savimajassa asui eläimiäkin. Keittiössä :)


Savimajavierailun jälkeen söimme vielä leveän lounaan Bezuneshin vanhempien luona ja sen jälkeen tuntui juuri sopivalta aloittaa opetus.

Lounaalla huvimajassa.











Seminaari alkoi lauluilla ja rukouksilla. Toisin kuin meillä, uskonnollisuus on todella vahva Etiopiassa ja kaikkea uskonnollisuuteen liittyvää pidetään tosi kovana juttuna. Jos meillä mielipiteet muokkautuu julkkisten, lääkäreiden ja tiedemiehien sanomisten mukaan, niin Etiopiassa juuri teologit ovat niitä korkealle arvostettuja mielipidejohtajia. Siksi onkin tosi hyvä juttu, että Bezuneshin opetus on niin uskonnollisesti värittynyttä.

Seminaariin osallistui kutsuttuja kirkon johtajia n kolmestakymmenestä eri kirkosta sekä paljon paikallisia asukkaita vauvasta vaariin. Pidän tosi hyvänä juttuna, että lapset jo pienestä saavat kuulla totuuden näistä asioita (ettei heille esim voi uskotella, että ympärileikkaus ja varhainen naittaminen ovat tosi hyviä ja haluttavia juttuja).
Bezunesh on aivan mielettömän karismaattinen puhuja. Istuin kuin naulittu ja kuuntelin hänen joka sanansa ja joka eleensä, vaikken ymmärtänyt hänen kieltään alkuunkaan! Nauroin aina oikeissa kohdissakin. Tasfey hääri kameransa kanssa videoiden koko opetustapahtuman. Ei ole lainkaan tavallista, että naiset opettavat kirkoissa. Yhtä harvassa on ne aviomiehet, jotka arvostavat vaimonsa työtä niin suuresti, että videoivat koko tapahtuman. Joten Tasfeyn häärääminen itse asiassa antoi Bezun opetukselle vielä enemmän uskottavuutta, vaikkeivat he ehkä itse sitä tulleetkaan ajatelleeksi.

Bezunesh opettaa koko olemuksellaan ja liikkuu ympäri salia. Kuulijat istuvat naulittuina seuraten jokaista elettään.


Bezun noin tunnin mittaisen puheen jälkeen satapäinen kuulijajoukko (joka koostui sekä kutsutuista kirkollisista johtajista että paikallisista asukkaista vauvoista vaariin) jaettiin pieniin ryhmiin ja ryhmät saivat pohdittavakseen kysymyksiä kuten: Mikä on mielipiteesi ympärileikkauksesta? Mikä on kirkon johtajien vastuu? Millaisiin toimiin kirkon työntekijöiden pitäisi ryhtyä?

Nuoret tytöt kuuntelevat ryhmän keskustelua vakavina.


Tässä seuraamme ryhmäkeskustelua Bezun kanssa.


Kävimme kiertelemässä ryhmissä ja eräs ryhmä jäi voimakkaasti mieleeni. Kun tulimme heidän luokseen ryhmäläiset viittoilivat ylpeänä. Ymmärsin lopulta, että yksi ryhmän naisista oli päättänyt tehdä julkisen ilmoituksen, että ei enää silvo nuorempia tyttäriään. Ryhmäläiset olivat hänestä todella ylpeitä ja niin olimme mekin. Tabuja murrettiin nyt rytinällä! Otimme oikein yhteiskuvan tämän onnellisen äidin kanssa:

Keskellä ylpeä äiti ja minä. Reunoilla suomalaiset opettajat Sara ja Helmi.



Ryhmäkeskustelun ja kahvitauon jälkeen alkoi omalta osaltani kaikkein herkistävin osuus, ryhmäläisten palaute. Kaikki ryhmät aloittivat suunvuoronsa sanomalla: "Tämä on ensimmäinen kerta koskaan kun kuulemme tällaista opetusta ja olemme erittäin kiitollisia tästä opetuksesta! Olemme päättäneet luopua ympärileikkauksesta ja opettaa tätä opetusta eteenpäin kaikkialla missä liikumme". Sen lisäksi eri ryhmät kertoivat erilaisia tapoja miten he aikovat käytännössä murtaa ympärileikkaustradition. Kirkon työntekijät aikoivat ottaa opetuksen kaikkiin kirkon ryhmiin ja tilaisuuksiin. Perheenjäsenet päättivät kertoa kaikille sukulaisille ja ystävilleen. Monet ryhmät kertoivat päättäneensä ilmiantaa kaikki kuulemansa ympärileikkausaikeet viranomaisille, mikä sekin on iso juttu!

Erään ryhmän edustaja kertomassa keskustelunsa pääkohdat.


Erittäin koskettava oli myös vanhojen patujen ryhmä, joista seminaarin alussa olin ajatellut, että mahtaakohan heidän olla aika vaikea hyväksyä Bezun opetusta. Herroista vanhoin nousi ja antoi oman puheenvuoronsa. Hänkin aloitti puheen toteamalla saman kuin kaikki muutkin: koskaan aikaisemmin ei tästä aiheesta ole puhuttu. Sitten hän jatkoi: "Me olemme antaneet omat tyttäremme ympärileikattaviksi ja kadumme sitä syvästi. Te nuoret äidit, sanomme teille nyt, että teillä on käytännön vastuu asiasta. Teidän tulee pitää huolta, että tyttärenne säästyvät ympärileikkaukselta!". Tasfey tulkkasi minulle vanhan patun puhetta ja sanoi itsekin liikuttuneena minulle: "Wow, he's speaking really big things now!!!"

Patujen vaikutusvaltainen porukka.


Istuin seuraamassa ihmeellistä tilannetta aivan absurdisena: olenko se oikeasti minä joka olen laittanut tämän kaiken alulle!??! Meidän yhdistys tekee aivan uskomattoman hienoa työtä kun tuemme näitä anti-FGM-opettajia! Sanoma uppoaa todella ja sille on huutava tarve. Kiitos kuuluu sinulle! <3

Yritimme saada koko kuulijaporukan mahtumaan samaan kuvaan. No eihän se ihan onnistunut...


PS: Minulle on tärkeää, että yhdistyksen rahat menevät niin suoraan kuin mahdollista varsinaiseen tarkoitukseen enkä halunnut käyttää varojamme matkani kustantamiseen. Siispä tein matkastani työmatkan (olen muusikko, joten konsertti- ja opetusmatkan) ja sain siihen apurahaa Svenska Kulturfondenilta ja Opettajien Lähetysliitolta. Propsit sinne myös! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti